Serbia sijaitsee Kaakkois-Euroopassa, Länsi-Balkanilla ja on 88,412 neliökilometrin pinta-alallaan suurin entisen Jugoslavian valtioista. Sen rajanaapureita ovat Unkari, Romania, Bulgaria, Makedonia (FYROM), Albania, Montenegro, Bosnia-Hertsegovina ja Kroatia.
Serbiaa halkoo kaksi suurta jokea Tonava ja Sava, jotka yhdistyvät Belgradissa Tonavaksi. Serbian maa-ala vaihtelee pohjoisen hedelmällisistä tasangoista idän kalkkikivialueisiin ja syvänteisiin, sekä länsi- ja kaakkoisosien vuoristoon.
Serbian ilmasto vaihtelee pohjoisen mannermaisesta ilmastosta kylmine talvineen, sekä kuumine ja kosteine kesineen etelän adrianmerelliseen ilmastoon kuumine ja kuivine kesineen ja kylmine talvineen.
Väkiluku:9,396,411 (2002 väestönlaskenta)
Väestönkasvu: -3.5 %
Serbian väestöstä suurin osa on serbejä (83%), mutta Serbian alueella asuu myös 37 muuta etnistä väestöryhmää. Suurimpia vähemmistöjä ovat (mikäli Kosovoa ei oteta lukuun) unkarilaiset (3,9 %), bosniakit (1,8 %) ja romanit (1,4%). Muita vähemmistöjä (mm. jugoslaaveja, kroaatteja, montenegrolaisia, albaaneja ja slovakkeja) Serbiassa on yhteensä noin 11 prosenttia väestöstä.
Perustuslain mukaan Serbian virallinen kieli on serbian kieli kyrillisillä aakkosilla kirjoitettuna, mutta myös latinalaiset aakkoset ovat yleisesti käytössä. Paikallisesti hyväksyttyjä virallisia kieliä ovat unkari, kroatia, slovakia, romania, ruteeni ja albania.
Uskonto
Pääosa (84 %) serbeistä on ortodokseja. Serbian ortodoksikirkko on ollut autonominen vuodesta 1219 ja sillä on ollut keskeinen rooli Serbian kansallisidentiteetin muodostumisessa. Uskonnolla on edelleen merkittävä asema serbialaisten arjessa. Ortodoksien lisäksi Serbiassa on vähemmistöinä mm. islamilaisia, katolisia, protestantteja ja juutalaisia.
Serbia yhdistetään useimmiten sen lähihistoriaan sotineen ja poliittisine jännitteineen. Serbialla on kuitenkin pitkä ja vaiherikas historia takanaan ennen entisen Jugoslavian hajoamista ja sen jälkeisiä tapahtumia. Varhaishistoria Keskiajan suuruuden ajoista turkkilaisten miehitykseen ja lopulta Jugoslavian syntymiseen on täynnä tapahtumia ja vaiheita, jotka ovat jättäneet merkkinsä myös nykyajan Serbian kulttuuriin.
Serbien on arvioitu saapuneen Balkanille 600 luvulla ja he muodostivat ensimmäisen yhdistyneen valtion Vlastimirovicin dynastian alaisuudessa 812. Serbia oli aluksi eri sukujen hallinnassa, mutta hiljalleen valta alkoi keskittyä Stefan Dusanin valtakunnan aikana, jolloin Serbia oli suurimmillaan. Kun Dusan kuoli, alkoi Serbia heikentyä kunnes turkkilaiset löivät serbit Kosovo Poljen taistelussa 1389. Vuoteen 1459 mennessä koko Serbia oli turkkilaisten vallassa, jota jatkui 300 vuoden ajan. Vasta Itävalta-Unkarin Habsburgien joukot työnsivät turkkilaiset Tonavan eteläpuolelle. Đorđe Petrovićin (kutsutaan myös nimellä Karađorđe) johtamana Serbit nousivat ensimmäiseen kansannousuun jo 1804 ja toiseen 1815 Milos Obrenovicin johdolla. Vuodesta 1815 asti Serbia oli ruhtinaskunta, jonka hallitsijaksi tuli Obrenovićin hallitsijasuku. Serbia julistettiin itsenäiseksi kuningaskunnaksi 1882 Turkin sodan jälkeen ja vuonna 1903 palasi Karađorđevicin, Đorđe Petrovićin jälkeläisten, hallitsijasuku valtaan. Karađorđevicin hallitsijasuku on vielä Jugoslavian hajottuakin ollut ajamassa Serbian paluuta monarkiaan (linkki).
Serbia joutui luovuttamaan Itävallalle Bosnian ja myöhemmin myös albaanien maat, joita Serbian nationalistit pyrkivät liittämään Serbiaan. Kiista Itävallan kanssa huipentui vuonna 1914 serbinationalistin tekemään arkkiherttua Frans Ferdinandin murhaan, joka johti ensimmäisen maailmansodan alkamiseen. Serbia miehitettiin nopeasti Itävallan ja Bulgarian toimesta ja miehitys päättyi vasta Itävalta-Unkarin hajoamiseen vuonna 1918. Tällöin Serbiaan liitettiin myös Vojvodina, Montenegro ja Habsburgien alaisina olleet slaavimaat. Vuoden 1918 jälkeen Serbia oli Serbien, sloveenien ja kroaattien kuningaskunnan perustajajäsen ja vuonna 1929 maan nimi muuttui Jugoslavian kuningaskunnaksi (suom. Etelä-slaavia).
Saksalaiset ja italialaiset miehittivät Jugoslavian vuonna 1941. Tällöin muodostui vastarintaliike, jonka muodostivat aluksi kuninkaallisen armeijan sotilaat, cetnikit, joiden tukena länsivallat aluksi olivat. Vuonna 1944 Teheranin konferenssissa liittoutuneet kuitenkin sopivat, että he antavat tukensa Jugoslavian partisaaneilla, jotka olivat käytännössä cetnikkien vihollisia. Jugoslavia vapautettiin natsien vallasta liittoutuneiden tuella ja syntyi Jugoslavian sosialistinen tasavalta. Kommunistisessa Jugoslaviassa serbien hallitsevaa asemaa maassa pyrittiin vähentämään antamalla Bosnia-Hertsegovinalle, Makedonialle ja Montenegrolle yhtäläinen asema liittovaltiossa. Vuoden 1974 uudessa perustuslaissa Jugoslavian tasavaltojen ja maakuntien määräysvaltaa lisättiin, sekä Kosovo ja Vojvodina erotettiin Serbian alaisuudesta autonomisiksi maakunniksi.
Vuoteen 1980 asti Jugoslaviassa oli vallassa entinen partisaanijohtaja Josip Broz Tito, joka teki eroa muihin Itä-Euroopan rautaesiripun alaisiin maihin katkaisemalla välit Staliniin ja pitämällä etäisyyttä Neuvostoliitosta. Teollistuminen lähti Titon aikana käyntiin ja Jugoslavian etuna suhteissa muihin maihin oli, että se pystyi pitämään hyviä välejä sekä idän rautaesiripun alaisiin maihin, että lännen demokratioihin. Entisen Jugoslavian aikana mm. matkustaminen länteen oli sallittua toisin kuin monissa muissa sosialistisissa maissa. Titon aikana kansallisuuksien väliset ristiriidat pysyivät vielä kurissa, mutta hänen kuoltuaan vuonna 1980 alkoi Jugoslavian yhtenäisyys rakoilla.
Titon jälkeisessä Jugoslaviassa etnisten ja kansallisten ryhmien vanhat kaunat saivat hiljalleen uudestaan tulta alleen ja nationalismi alkoi voimistua. Vuonna 1989 Slobodan Milosevic tuli valtaan ja hänen toimestaan Serbia otti Kosovon ja Vojvodinan maakunnilta niiden autonomian. Albaanit alkoivat liikehtiä entistä voimakkaammin ja vaativat eroa Serbiasta. Kasvanut separatismihalukkuus ajoi alueen väkivallan kierteeseen - lyhyitä taisteluita Sloveniassa seurasivat väkivaltaiset sodat Bosnia-Hertsegovinassa ja Kroatiassa sekä myöhemmin Kosovossa. Slovenia, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina ja Makedonia itsenäistyivät Jugoslaviasta vuosina 1991–1992. Entisestä liittotasavallasta oli jäljellä enää nk. tynkä-Jugoslavia, joka muodostui Serbian lisäksi Montenegrosta. Jugoslavian hajoaminen ei lopettanut maan kaaokseen ajaneen presidentti Slobodan Milosevicin valtakautta. Kehitys johti 1990-luvun lopulla Kosovossa uuteen väkivallan aaltoon, minkä vasta Naton pommitukset lopulta katkaisivat. Värikkäitten vaiheitten jälkeen Milosevic luopui vallasta kuitenkin vasta 5. lokakuuta 2000 hävittyään vaalit demokraattiselle oppositiolle. Valtaan nousi tälläkin hetkellä Serbian pääministerinä oleva Vojislav Kostunica. Väkivaltainen lähihistoria rasittaa edelleen Serbian ja sen naapureiden välejä.
Tynkä-Jugoslaviakin, Serbia ja Montenegron valtiounioni, tuli tiensä päähän vuonna 2006, kun Montenegro julistautui onnistuneen kansanäänestyksen seurauksena itsenäiseksi. Valtiounionin hajoaminen toteutettiin kuitenkin väkivallatta. Entisestä suuresta Jugoslaviasta alkaneelle maan hajoamiskehitykselle ei ole kuitenkaan välttämättä vielä lyöty pistettä. Neuvottelut Kosovon statuksesta ovat käynnissä ja näyttävät johtavan maakunnan itsenäistymiseen. Poliittinen tilanne on nykyisessä Serbian tasavallassa edelleen jatkuvassa muutoksessa, mutta ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että tammikuun 2007 vaaleissa valtaan noussut nk. demokraattinen blokki säilyttäisi valta-asemansa. Suurimmat tulevaisuuden haasteet liittyvät Kosovon lisäksi maan EU-lähentymiseen sekä kansalaisten yleistä elintasoa ja elämisen laatua nostavien reformien läpiviemiseen.
Serbia on tasavalta, jossa on monipuoluejärjestelmä. Nykyinen perustuslaki hyväksyttiin vuonna 2006. Parlamenttivaalit järjestettiin tammikuussa ja nykyhallitus muodostettiin toukokuussa 2007. Serbiassa on 250 edustajan parlamentti ja hallitus, jossa istuu 25 ministeriä. Pääministerinä on tällä hetkellä Vojislav Kostunica Serbian demokraattisesta puolueesta (DSS) ja parlamentin puhemiehenä Oliver Dulic Demokraattisesta puolueesta (DS). Serbian nykyinen presidentti on Boris Tadic (DS), joka valittiin virkaansa vuonna 2004.
Serbian talous perustuu pääosin palveluille, teollisuudelle ja maataloudelle. Jugoslavian hajoamiseen liittyvät sodat, Milosevicin ajan taloussaarto ja NATO:n pommitukset tekivät suuren loven Serbian taloudelle. Maan talous on kuitenkin kasvanut nopeasti olojen vakiintuessa ja tällä hetkellä Serbia neuvottelee liittymisestä Euroopan unioniin. EU on tällä hetkellä myös Serbian tärkein kauppakumppani.
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia matkustaessaan Serbiaan, vaan matkustusasiakirjana pelkkä passi riittää. Oleskelu Serbian alueella on kuitenkin rajoitettu kolmeen kuukauteen, jota pidempää oleskelua varten pitää anoa viisumi. Tullessa maahan on hyvä tietää, että mikäli ulkomaan kansalaisella on valuuttaa mukana enemmän kuin 5000 euroa, tulee tästä ilmoittaa tulliviranomaisille. Näistä tarkemmin mm. Suomen ulkoasiainministeriön julkaisemassa matkustustiedotteessa.
Serbiaan ei toistaiseksi tehdä suoria lentoja Suomesta, mutta jatkolennoilla sinne pääsee mm. Wienin, Prahan ja Saksan lentokenttien kautta. Belgradissa sijaitsee Serbian suurin kansainvälinen Nikola Teslan lentoasema (BEG), jonne lentää suuri osa kansainvälisistä lentoyhtiöistä. Suomalaiset lentoyhtiöt eivät toistaiseksi tee lentoja Belgradiin.
Serbian sisällä on mahdollista kulkea suhteellisen edullisesti busseilla ja junilla (esimerkkejä hinnoista). Belgradista on myös hyvät yhteydet ympärillä oleviin maihin joko maitse, ilmateitse tai jokia pitkin vesitse.
Serbiassa valuuttayksikkönä on dinaari, jonka kurssi vaihtelee usein jopa päivittäin. Heilahtelu ei kuitenkaan ole kovin suurta ja esimerkiksi heinäkuussa 2007 eurolla sai keskimäärin 80 dinaaria. Hintataso Serbiassa monilta osin Suomen hintatasoa alhaisempi, vaikka se esimerkiksi Belgradissa saattaa nousta tiettyjen tuotteiden kohdalla suunnilleen samoille tasoille.
Suurimmissa kaupungeissa käyvät yleisimmät kansainväliset luottokortit.
Päivitetty 16.8.2007
