
Suomen ja Serbian väliset suhteet ovat kautta aikojen olleet lähtökohtaisesti hyvät. Myös vaikean 1990-luvun ja sitä Serbiassa seuranneitten mullistusten jälkeen kahdenväliset suhteet ovat palanneet normaaleiksi. Erityisesti kaupallistaloudellisten kysymysten osalta suhteet voisivat kuitenkin olla vielä nykyistäkin tiiviimmät. Suomi on pyrkinyt poliittisten ja kaupallisten suhteiden luonnin ohella tukemaan Serbian transitiota kohdentamalla kehitysapunsa mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti, tässä myös kiitettävävästi onnistuen.
Vasemmalla olevasta valikosta voit lukea tarkemmin Suomen ja Serbian välisistä kahdenvälisistä suhteista, kaupasta ja taloudesta sekä kehitysyhteistyöstä.